Planago

MoneyFlow_Challenge

Money Flow Challenge on 15-20 vuotiaille nuorille suunniteltu peli, joka tarjoaa täysin uudenlaisen ja hauskan tavan oppia tekemisen ja kokeilemisen kautta omaan henkilökohtaiseen taloudenhoitoon liittyviä asioita. Pelaamalla pelin viisi tasoa läpi opit tärkeimmät oman talouden hallintaan liittyvät taidot alkaen tulojen ja menojen suunnittelusta päätyen lopulta tekemään sijoituksia ja käyttämään lainoja erilaisten hankintojen rahoituksessa.

 

Pelissä autetaan erilaisia henkilöitä selviytymään monenlaisista omaan talouteen liittyvistä haasteista. Jokaisen tason alussa tutustutaan tarkemmin henkilön tai perheen taloudelliseen tilanteeseen. Tämän jälkeen pelaaja pyrkii auttamaan hahmoa talousongelman ratkaisemisessa. Pelissä kohdataan myös yllättäviä oikeaa elämää simuloivia tilanteita, joihin pitää reagoida parhaalla mahdollisella tavalla. 

 

 

Money Flow Challenge -peli voitti Finnish Game Awards 2016 vuoden Hyötypeli-palkinnon ja sai kutsun HundrED.fi 75 ensimmäisen hankkeen joukkoon.

 

Pelin tarkoitus on kitkeä pikavippikulttuuri Suomesta. Se tukee uusinta opetussuunnitelmaa, joka otetaan käyttöön lukioissa tämän vuoden syksyllä. Pelin ovat toteuttaneet yhteistyössä Planago,  Afterlife ja Varapuu.

 

Lataa alla olevasta linkistä Money Flow Challenge PRO Apple- tai Android-puhelimeesi tai -tablettiisi

 Lataa Money Flow Challenge Google Playstä   

Download App Store logo 240x78 

 

Kuinka pärjäsit suhteessa muihin pelaajiin? Käy katsomassa Money Flow Challengen parhaat tulokset ja pelaa itsesi listan kärkeen!

 

Money Flow Challengen tulostaulu

 

Taso2 kuva

 

Taso4 kuva 

Ohjeet opettajille

 

Miksi oman talouteen liittyvät asiat kannattaa opettaa Money Flow Challengella 

 

  • Money Flow Challengen käyttöönotto ei vaadi opettajalta ennakkovalmisteluja eikä tietämystä parhaista ohjeista oman talouden suunnitteluun.

 

  • Peli tekee oman talouden oppimisen hauskaksi ja sen avulla voi myös järjestää kilpailun kuka on saanut parhaan tuloksen Money Flow Challengessa.

 

  • Peli on oppilaille ja opettajille ilmainen.

 

Kuinka pääsen helposti alkuun luokkani kanssa

 

  • Money Flow Challenge pelin voi ladata Apple and Android käyttöjärjestelmien matkapuhelimiin ja tabletteihin

 

  • Money Flow Challenge kokonaisuuteen kuuluu myös Moneyflowchallenge.com verkkopalvelu, josta oppilaat näkevät Money Flow Challengen parhaat tulokset. Näin oppilaat pystyvät helposti vertaamaan omia tuloksiaan muiden tuloksiin. Verkkopalvelusta opettajat voivat tarkastella myös luokkansa tuloksia. 

 

  • Ladattuaan pelin puhelimeen pelaajan pitää luoda itselleen nimimerkki. Nimimerkki on pelaajan uniikki tunnus, jonka avulla hänen tulos löytyy verkkopalvelusta

 

  • Ryhmätunnuksen avulla löytyvät helposti niiden pelaajien tulokset, jotka ovat pelin alussa lisänneet itsensä samaan ryhmätunnukseen. Tämän takia koko luokan kannattaa käyttää samaa ryhmätunnusta niin opettaja löytää helposti kaikkien oppilaiden tulokset verkkopalvelusta yhdellä ryhmätunnus haulla.

 

  • Money Flow Challengen tulokset päivittyvät reaaliaikaisesti tulospalveluun, joten oppilaat voivat esimerkiksi luokan edessä olevalta näytöltä katsoa kuinka hyvin muut ovat edistyneet pelissä. Tämä luo mukavan kilpailun kavereiden kanssa mikä lisää mielenkiintoa peliä ja oman talouden oppimista kohtaan.

 

Jotta osaamme kehittää pelistä mahdollisimman hyvän pyydämme sinua antamaan meille palautetta pelistä

 

Anna palautetta

 

Copyright © 2017 RealMatch Invest Oy

Kaikki oikeudet pidätetään.